Tavallisuuden ylistys

Joskus on lohdullista viettää ihan tavallinen maanantaipäivä. Syödä lounassoppansa työpaikan kahvihuoneessa rauhallisesti jutustellen. Käydä töistä tullessa ruokakaupassa ja apteekissa. Kotona siivota ja kuunnella samalla kun Antti Holma kertoilee elämästään. Viedä illalla käyttämättä jääneitä vaatteita Uffin laatikkoon ja tehdä evästä seuraavaa työpäivää varten. Jutella puolison kanssa ja katsoa ikkunasta lokakuisen auringon säteitä, jotka yltävät sisälle asti. Käydä pitkässä lämpimässä suihkussa ja ja tassutella ympäriinsä yöpaita päällä ja villasukat jalassa, teekuppi kädessä. Olla niin hiljaa, että kuulee ympäristön arkipäiväisen hurinan, muminan ja tikityksen. Kirjoittaa.

Maailmassa on valtavasti asioita, jotka tuovat arkipäiviini väriä. Syksyisin ja joskus keväisinkin kohtaan suorastaan runsauden pulaa kun mietin, mihin kaikkeen voisin tällä kertaa osallistua. Opittavaa, tehtävää ja nähtävää on vaikka millä mitalla ja kaikki tuntuu olevan terveellistä, hyödyllistä ja tärkeää. Tavallisissa maanantaipäivissä on se juju, että ne nollaavat hyörimisen, kellon seuraamisen, puuhaamisen ja viipottamisen. Tavalliset maanantaipäivät asettavat maailman paikoilleen uutta viikkoa varten. 

Vaikka kaipaan edelleen ajoittain maailmalle, juuri tällä hetkellä minusta on ihanaa asua kotikaupungissani, jossa voin vartissa hurauttaa kotoa kahvilaan ja juoda ystävien kanssa teetä työpäivän ja kotitöiden tekemisen lomassa. Olen onnellinen siitä, että saan olla kotona niiden ihmisten kanssa, joiden seura tekee minulle hyvää. Voin rentoutua jutustelemaan ja naureskelemaan tuttujen ja rakkaiden ystävieni kanssa ilman, että pitäisi miettiä miten päin olisi ja mitä sanoisi. Ystäväni tuntevat minut ja minä tunnen heidät. Kommunikoiminen on helppoa ja tapaamisista jää lämmin olo. Olen kiitollinen siitä, että ystävieni kanssa elämä on mutkatonta. 

On lohdullista kuulla ympärilläni omaa murrettani, sitä jonka tunnen äidinkielekseni. Juuret ovat olleet minulle tärkeät aina, pidän siitä tunteesta, että tiedän missä kotini on. Silloinkin kun matkustan, huomaan onko jossain kodin tuntu ja jos sitä ei löydy, on minun hankala asettua olemaan yhtään missään. 

 Pimeys on joskus synkkää ja surullista, ja valon puute pistää haukottelemaan, mutta vastakeitetty iltapuuro kardemummalla maustetun omenahillon kanssa on kuin halaus sisältä päin. On ilo huomata, että pystyn vaikuttamaan tunnelmiini ja olooni hyvin pienilläkin positiivisilla itsestäni huolehtimisen eleillä.  Tänä maanantai-iltana kun vatsa on täynnä  puuroa ja mieltä lämmittää muisto ystävien kanssa vietetystä hetkestä, on hyvä olla ja tilaa hengittää. Toivon sinun poluillesi, joka tätä luet, paljon kodikkaita tavallisia maanantaipäiviä. Pysyköön teevesi kuumana ja mieli tyynenä!