Oodi poikkeuselokuulle

Pandemian toinen aalto leijuu uutisissa ja keskusteluissa. Se mikä oli hetki sitten kalenteriin merkittävää, olemassaolevaa tulevaisuutta on jälleen epävarmaa ja höttöistä. Onneksi on sentään elokuu.

Kynttilänvalon, hämärän ja lämpimän elokuu. Mustikoiden, omenoiden ja herukoiden elokuu. Kaikesta huolimatta - niin uskon - uusien mahdollisuuksen ja alkujen elokuu, kun kaikki alkaa alusta, kun kaikkea voi kokeilla. Kun ollaan jo matkalla syksyyn, mutta vielä  kesävaatteissa. 

Viime päivinä olen etsinyt ja löytänyt mahdollisuuksia olla hiljaa ja  hengittää syvään. Olen istunut yksin omalla joogamatollani olohuoneessa ja yhdessä muiden  kanssa keltaisen aurinkosalin lattialla kaupungin keskustassa. Olen käpertynyt aamuisin puolison syliin ja sulkenut silmäni vielä hetkeksi. Ja vain hengittänyt. Kun olen aukaissut silmäni, kaikki on tuntunut mahdollisemmalta. 

Olen uuden pestini kynnyksellä kuin ekaluokkalainen. Pakkaan jännittyneenä koulutusviikonloppua varten uuteen reppuun muistiinpanovälineet ja junalipun. Mietin, ketä saan työkavereikseni, miten työtä käytännössä tehdään ja mitenköhän kaikki rupeaa sujumaan. Vielä en tiedä, mutta viikon päästä astun junaan ja palatessani tiedän enemmän. Lähden silmät, korvat ja sydän auki ja luotan. 

Minä luotan huomiseen ja hengitän syvään. Keitän teetä ja hengitän syvään. Istun saunan löylyissä ja hengitän syvään. Pesen pyykkiä ja tiskaan. Ja hengitän. 

Kiitos mahdollisuuksista, elokuu.