Käpertymisen aika

On taas tullut käpertymisen aika. Aika rakentaa makuualkoviin maailma piilossa maailmalta. Aika pukea jalkaan villasukat ja tunnustella niiden pehmeyttä.  Aika juoda teetä siitä isoimmasta kupista makuualkovin rauhassa ja tuntea siitä leviävä lämpö vatsanpohjassa. Aika katsoa erityisen tarkkaan onko viherkasveihini puhjennut uusia lehtiä. Aika käydä pitkässä ja lämpimässä suihkussa appelsiinintuoksuisen höyryn keskellä. Aika keittää hilloa ja maistaa vadelmien kirpeys. Aika lukea satuja. Aika katsella varjoja, joita ilta-aurinko luo seinälle. Aika kuunnella oman hengitykseni ääntä. 

On tullut aika ostaa juuri se kukkamekko ja juuri ne pehmoiset housut ja villatakki, joiden päälle pukeminen tuntuu hyvältä. On tullut aika uskaltaa laskea pääni  ystävän olkapäälle ja istua yhdessä hiljaa. On tullut aika sulkea Netflix ja Youtube ja avata historiallinen romaani. On tullut aika käydä lempikahvilassani. Siinä jossa ei ole wifiä.

On tullut aika puhua oikeista asioista pintapuolisen höpöttämisen ja hiljaisuuden täyttämisen sijaan. Aika ammentaa myös itselleni sitä hyvää, jota säteilen ympärilleni joka päivä. Aika vastata rehellisemmin kun joku kysyy mitä kuuluu. Aika huomata itseni ja kuulla mitä sanottavaa minulla on itselleni.

On tullut aika olla sanomatta mitään, tekemättä mitään ja yrittämättä mitään väkisin.

On tullut aika sulkea uutiset. Aika luottaa siihen, että maailma ja sen asukkaat selviytyvät tavalla tai toisella siitä mikä koettelee edelleen. 

Sillä olen ottanut kontolleni liian paljon. Olen kasannut harteilleni koko maailman painon ja kaikkien maailman asukkaiden epävarmuuden, pelon ja murheen. Olen pelännyt, että sillä hetkellä kun tarkkaavaisuuteni hetkeksi herpaantuu, maailma  ja sen asukkaat murenevat pieniksi palasiksi eikä niitä kaikkia voi kukaan enää löytää.